Oli kyse sitten rippijuhlista tai häistä, on tärkeää, että kampaukseensa on kiinnittänyt huomiota. Kukaan ei halua näyttää metsänpeikolta tärkeissä kirkkotapahtumissa, mitkä ovat niin tärkeitä monen ihmisen elämässä.
Varsinkin pitkät hiukset laitetaan monesti hienolle kampaukselle häitä varten. Tässä artikkelissa onkin muutama vinkki hiusten laittoa varten, kun on menossa tärkeään kirkkotapahtumaan.
Puhtaita ja hoidettuja hiuksia on helpompi muotoilla
Ennen kuin hiuksiaan alkaa muotoilla kampausta varten on tärkeää, että ne on ensin pesty hyvin ja hoidettu hoitoaineella. Jokaisella on oma uniikki hiustyyppi, joten on löydettävä juuri omalle hiustyypilleen sopivat hiustuotteet, joiden ansiosta hiuksista tulee puhtaat ja vahvat. Hoitoaine taas hoitaa päänahkaa ja tekee hiusten harjaamisesta ja käsittelystä helpompaa.
Valitse sopiva kampaus kirkkotapahtuman perusteella
Kun miettii millaisen kampauksen hiuksiinsa loihtisi, on hyvä idea huomioida se, millaiseen kirkkotapahtumaan on menossa. Jos on esimerkiksi menossa häihin, voi kampaus olla jopa hieman överi, mutta ristiäisiä taas ei välttämättä tarvitse tehdä kovin erikoista kampausta.
Pitkät hiukset voi joko laittaa kampauksessa vain osittain niin, että osa jää auki tai sitten palmikoida kauniisti kiinni. Mitä pidemmät ja paksummat hiukset, sitä enemmän kampauksen valinnassa on hyvä käyttää aikaa.
Älä pelkää käyttää muotoilutuotteita
Hyvät muotoilutuotteet auttavat sekä pitämään kampauksen koossa, kun se on valmis, että tuomaan hiustesi parhaat puolet esille. Esimerkiksi kiharille hiuksille on olemassa erillisiä muotoilutuotteita, joiden avulla kiharoita voi tuoda paremmin esille. Hiuslakan avulla voi taas pitää kampauksen paikoillaan, jos on esimerkiksi tehnyt hiuksiin kiharoita kihartimella.
Muun muassa hair by stender tarjoaa erilaisia laadukkaita hiusten muotoiluun tarkoitettuja tuotteita, joita käyttävät myös ammattimaiset kampaajat.
Kampauksen voi loihtia myös kampaamossa
Mikäli tuntuu liian hankalalta tehdä itselleen tai perheenjäsenelleen kampausta tärkeää kirkkotapahtumaa varten, on kampaajakin hyvä vaihtoehto. Kampaaja osaa myös arvioida, millainen kampaus tulee sopimaan tapahtumaan parhaiten ja miten hiukset saadaan näyttämään hyvältä riippumatta niiden pituudesta tai paksuudesta.
Kampaus on tärkeä osa juhliin valmistautumista
Se, millaisen kampauksen päähänsä loihtii kirkkotapahtumaa varten, ei siis ole aivan yhdentekevää. Kun siihen käyttää aikaa, tulee näyttämään hyvältä juhlassa kuin juhlassa.